Olen jonkin aikaa viipynyt Jobin kirjan ääressä (siis Raamatun kärsijän vaiheissa). Toisinaan olen ihmetellyt sitä, miksi Jumala moitti Jobin ystäviä. Nyt lukiessani olen huomannut, että he puhuvat oikeita asioita, mutta ilman rakkautta ja myötätuntoa. He tuomitsevat Jobin tietämättä, mitä Job todella on kokenut. Vanha intiaanien viisaus sanoo: Älä tuomitse ketään, ennenkuin olet kulkenut päivän hänen mokkasiineissaan. Myötätunto ja rakkaus ovat tarpeen. Tällä en tarkoita, että meidän tulee hyväksyä kaikkea, mutta on syytä yleensä miettiä, miksi toinen käyttäytyy niinkuin käyttäytyy. Ehkä silloin olemme hieman lempeämpiä.

Toinen asia mikä on tullut mieleen on, että vielä silloin kun ystävät istuivat hiljaa, he tukivat surullista ja ahdistunutta Jobia parhaiten.Ei sanoja aina tarvita, läsnäolo on tärkeämpää.

No olipa tämäkin aloitus, mutta joskus tunnen itseni Jobin hengenheimolaiseksi.

En tiedä vielä, miten tämä blogi jatkuu muistelenko elämääni, vai kirjoitanko vastaavaan tyyliin, vai lopahtaako koko blogin tekeminen.

Tältä illalta lopetan.